Yhdistyksen säännöt

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
Yhdistyksen nimi on Suomen Tarjoilijat -kilta ja sen kotipaikka on
Helsinki
2. Tarkoitus ja toiminnan laatu
Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää suomalaista ravintolakulttuuria ja
palveluosaamista sekä toimia jäsenistönsä ammattitaidon ja -tiedon
edistäjänä ja kehittäjänä. Yhdistys pyrkii toiminnallaan lisäämään alan
tunnettuutta ja arvostusta. Lisäksi yhdistys tukee alan kotimaista ja
kansainvälistä kilpailutoimintaa.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:
Tekee aktiivista yhteistyötä yhteistyökumppaneidemme kanssa. Panostamme
nykyisten ja uusien yritysyhteistyösopimusten kehittämiseen toimintamme
jatkuvuuden turvaamiseksi. Kannustamme alan yrityksiä liittymään
yhdistykseen kannattajajäseninä.
Tuemme alan kotimaista ja kansainvälistä kilpailutoimintaa kouluttamalla ja mahdollistamalla kilpailijoiden ja tuomareiden osallistumisen kilpailuihin.
Teemme toimenpiteitä nuorten kannustamiseksi alalle ja sitouttamiseksi
alan työhön. Teemme aktiivista yhteistyötä alan oppilaitosten kanssa ja
tuemme nuorten tarjoilijoiden osallistumista kotimaiseen ja
kansainväliseen kilpailutoimintaan. Lisäksi tuemme nuorten
verkostoitumista ja ammattitaidon edistämistä.
Viestimme toiminnastamme avoimesti ja aktiivisesti perinteisen ja
sosiaalisen median kanavissa.
3. Yhdistyksen jäsenyys
Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä HoReCa-alalla
työskentelevä henkilö. Yhdistyksen opiskelija jäseneksi voi liittyä
henkilö, joka opiskelee HoReCa-alan tutkintoon johtavassa koulutuksessa.
Opintojen päättyessä päättyy myös opiskelijajäsenyys ja jäsenyys vaihtuu varsinaiseksi jäseneksi. Varsinaisten jäsenten lisäksi yhdistyksellä voi olla kannatusjäseninä sekä luonnollisia henkilöitä että yhteisöjä. Tarvittaessa yhdistyksen hallitus päättää mitkä työt ja opinnot katsotaan kuuluvan HoReCa-alaan.

4. Liittymis- ja jäsenmaksu
Jäseniltä perittävän liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta päättää vuosikokous.
5. Hallitus
Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa
valitut puheenjohtaja ja 3-6 muuta varsinaista jäsentä sekä 2-4
varajäsentä. Hallituksen puheenjohtajan ja vähintään kolmen hallituksen
jäsenen tulee olla yhdistyksen varsinaisia jäseniä, muut hallituksen
jäsenet voivat olla myös yhdistyksen kannatus- tai opiskelijajäseniä.
Hallitusten jäsenten tulee olla luonnollisia henkilöitä. Hallitus
valitsee keskuudestaan itselleen varapuheenjohtajan ja yhdistykselle
rahastonhoitajan ja sihteerin. Hallituksen toimikausi on vuosikokousten
välinen aika.
6. Yhdistyksen nimen kirjoittaminen
Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja,
varapuheenjohtaja, sihteeri tai rahastonhoitaja, kukin yksin.
7. Tilikausi

Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.
8. Yhdistyksen kokoukset
Yhdistyksen vuosikokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä
päivänä maalis-huhtikuussa. Vuosikokouksessa päätetään tilinpäätöksen tai vuosilaskelman vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä
hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille, valitaan puheenjohtaja ja
muut hallituksen jäsenet sekä valitaan yksi tai kaksi toiminnantarkastajaa ja varatoiminnantarkastajaa taikka yksi tai kaksi
tilintarkastajaa ja varatilintarkastajaa. Yhdistyksen kokouksissa ovat
äänioikeutettuja kaikki ne jäsenet, kannatusjäsenet ja opiskelijajäsenet
joiden ko. vuoden jäsenmaksu on ollut maksettuna yhtä viikkoa ennen
kokousta.
9. Yhdistyksen kokousten koollekutsuminen
Hallituksen on kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle vähintään
seitsemän vuorokautta ennen kokousta jäsenille postitetuilla kirjeillä
tai sähköpostitse.
10. Varojen käyttö yhdistyksen purkautuessa
Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään sen varat samaan tarkoitukseen.